Pohdintaa ja kaurapuuroa!

Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?! Miksi emme voi ilmaista tunteitamme suoremmin ja rehellisemmin, vaan kun joku loukkaa meitä tarkoituksetta tai tarkoituksella, hyvin usein tokaisemme; no ei se mitään, äh pikku juttu. Ja samaan aikaan mielessämme haluamme kuristaa tai motata loukkaajaa kasvoihin. Tai, kuten usein itsekin teen, surkuttelen asiaa pääni sisällä monta aikaa. Voisiko tällaiset tilanteet helpottua jos uskaltaisimme sanoa, hei tuo ei tuntunut kivalta tai loukkasit mun yksityisyyttä, älä tee niin! Vai onko se liian törkeää puolustaa itseään loukkauksilta tai huonolta käytökseltä? Pelkäämmekö loukkaavamme sitä toista, jos puolustamme itseämme?  Minulle sattui vähän aikaan sitte kaupassa hieman kiusallinen ja näin jälkikäteen loukkaavakin tilanne; Eräs puolituttu, jonka tunnen vain nimeltä kysyi minulta aika intiimin kysymyksen. Menin aivan hämilleni ja tokaisin vain vastauksen ja yritin hymyillä ja jatkaa sujuvasti seuraavaan aiheeseen! Jälkikäteen kun olen asiaa miettinyt, ajattelin että olisin voinut ja olisi PITÄNYT sanoa hänelle ystävällisesti; Se on henkilökohtaista, en halua keskustella asiasta, eikä kysymyksesi tuntunut mukavalta. Miten helpolta se kuullostaakaan tässä kirjoitettuna, mutta yritäppä sanoa se tuollaisessa tilanteessa, kun tunnelma on kiusaantunut ja itse olet hämmentynyt, kiukkuinenkin. Niin helposti lipsahtaa, no ei se mitään. Tapaus laittoi myös miettimään, että kärsiiköhän jenkitkin tai vaikkapa temperamenttiset espanjalaiset vastaanvanlaisesta ongelmasta? Ainakin äkkiseltään ajateltuna on vähän vaikea uskoa, mutta tiedä sitä sitten! Ajattelin kuitenkin itse opetella puolustamaan itseäni ja kertoa miltä jokin asia OIKEASTI tuntuu!



Muuten kuuluu ihan hyvää, maanantaina ensimmäinen työpäivä. Pikkuisen jännittää, mutta se kai kuuluu asiaan! Kun aloin kirjoitaa tätä, ajattelin, että tänään en marise tippaakaan siitä asuntoasiasta tai muuttoon liittyvistä aiheista ja aion pitää tuon päätöksen ;)


Proteiinikuuria on kestänyt nyt viikon verran ja tuloksia tunnen itse. Tuskin ne vielä päälle päin näkyvät mutta tuntuvat kyllä! Olen ylpeä itsestäni ja päätöksestäni alkaa tämä kunto- laihdutuskuuri. Enää ei tee mieli napostella kaikkea hyvää, ei tee mieli syödä mitään rasvaista tai epäterveellistä. Uskomatonta, mutta kaurapuuro maistuu taivaalliselta nykyään ;) Suosittelen!

Kärsimättömyyttä ja proteiinilitkuja!

Viikko, ehkä kaksi! Oon aina luullut olevani hyvinkin kärsivällinen, mutta ainakaan tässä asiassa en ole. Huomenna pakkailen elämäni Tampereelta laatikoihin ja nyt tuntuu siltä, etten ole aikoihin ollut mistään näin varma! Tuntuu kuin mun elämä ois pysähtynyt viime syksynä, ollut pausella ja nyt vihdoin saan painaa play-nappia jatkaakseni! En ole varmaan mistään ollut näin varma, kun tästä muutosta takasin! Ja voin sanoa, että tuntuu niin hemmetin hyvältä olla varma päätöksestään :) Ehkäpä jatkossa osaan tehdä parempia ratkaisuja, kun pystyn peilaamaan tähän niitä!

Sain töitä! Kyseesssä on tosin 2 viikon mittainen sijaisuus, mutta töitä kuitenkin! Ja täytyyhän se tunnustaa, että tuntuu aika kivalta kun just mut haluttiin siihen tehtävään :) Kumpa olisin nyt sitten tuon luottamuksen arvoinen!

Aloin tuossa viime viikolla proteiinilitku kuurin. Pääsääntöisesti juon siis sellaisia litkuja ja laihdun! :D Yksinkertaistettuna. On mahtavaa, kun jaksaa taas alkaa huolehtiin omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Ja kyllä, tämä on ihan terveellistä. Tämän dieetin keksijään luotan 100 %, sen verran fiksu tyyppi kyseessä! Mulla on 5 päivää takana, ja jo nyt huomaa muutoksen, paljon parempi olo jotenkin! Joskin kyllähän tämä kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä vaatii, paljonkin, mutta lopputulos on kaiken sen arvoinen!

Arjen kuulumisia!

Odottavan aika on hirmusen pitkä. En millään jaksaisi odottaa muuttoa. Nyt kun vihdoin asuntokin on löytynyt. Ja hieno asunto onkin. Laitan kuvia, kunhan ensin pääsen muuttamaan! :) Muutenkin kuuluu hyvää; työhakemuksia olen laitellut sinne ja tänne. Uskoisin, että johonkin pääsen! Ja kaikki työt on ollut mielenkiintoisia ja työ ajatkin ihan mukavia. Vaikkakin mulle kelpais työ kuin työ nyt ensi hätään.

Viime viikolla jouduin viemään koiraani eläinlääkäriin; jalkavaivan vuoksi. Syy onneksi löytyi, eikä mitään vakavaa ollut. Välillä menee niin hermot koirankarvoihin ja jatkuvaan seuraamiseen (suihkuunkin änkee mukaan!) mutta sitten kun tulee jotain vaivaa ja itse pelkää aina pahinta, niin huomaa miten tärkeä koiruus onkaan. Vaikka housut olivat täynnä koirankarvoja ja lompakko tulee olemaan taas kevyempi, päällimmäisenä oli huoli, että selviäähän se ja onhan sillä kaikki hyvin. Vähän niinkun äidinvaisto äideillä lastaan kohtaan, niin tää oli varmaankin jonkinlainen lemmikin -omistamis-vaisto koiruutta kohtaan ;) no, loppu hyvin kaikki hyvin!

Oon myös erittäin onnellinen, että olen löytänyt yhteyden erääseen vanhaan ja rakkaaseen ystävään. Se on hassua, miten annoin itseni vieraantua lähes täysin tuosta ihmisestä, jonka kanssa olen viettänyt kiistatta parhaimmat opiskeluvuodet kaikkine kommelluksineen ;) Nyt vielä kun pääsen takaisin Vammalaan, uskon että välimme lähenevät entuudestaan. Samanlaista menoa ei saada aikaan (ja ehkä hyväkin niin! ) koska elämäntilanteet ovat nyt erilaiset, mutta tärkeintähän on että voidaan olla tekemisissä ja ihmisethän kasvaa ja muuttuu ;) Ties mitä kivaa tuo tuokaan tullessaan! Ainakin hauskoja juttuja ja naurua<3 Pointtini on siis se, että vaikka ihmiset muuttuu ja elämäntilanteet myös luonnollisesti, niin ystävyyden ei tarvitse kadota. Pitäkäähän siis ihmiset ystävistänne kiinni, he ovat arvokkaita ja elintärkeitä!

Aurinkoisia aatteita!

Onpas taas kulunut aikaa viime postauksesta! Ja taas on kaikkea mukavaa tapahtunut :) Kevät tulee huimaa vauhtia, ihanaa herätä aamuisin kun on jo valoisampaa ja linnut visertää! Ainoa huono puoli tuossa kevät auringossa on se, että pöly ja likaiset ikkunat näkyvät entistä pahemmin! Taitaa olla aika kevät siivoukselle ;)

Maaliskuu on ihana kuukausi muutenkin kun seitsemännen päivän osalta (!) Ollaan puolivälissä menossa kohti kesää, on aikaa suunnitella tulevaa ja tuntuu ihan kuin heräisi jostain talvihorroksesta ja alkaisi elää! Kai se on sitä kevät energiaa sitte! Mitähän taas mahdan jaaritella...

Olin tuossa viime viikon Lohjalla hoitamassa 2-vuotiasta serkkutyttöä! Mut on aikasemmin tunnettu ja ehkä kyllä vieläkin olen sellaisen "lapsenvihaajan" - maineessa, tai noh. Ehkä en sentäs vihaajan maineessa, mutta kuitenkin sillai, etten niin hirveästi tykkää niistä. Mutta, tuo pieni tyttö sulatti ja valloitti täysin mun sydämen ja aloin varmaan ensikertaa oikeasti miettimään, että voishan se JOSKUS olla kiva jos tuollainen olisi itsellä! Nää on nyt taas tälläsiä haaveita ja puheita, joiden toteuttamiseen taitaa mennä vielä ainakin 10 vuotta tai enemmän... Tai mistä sitä tietää mitä elämä tuo tullessaan..

Kohta kutsuu Vammala jälleen ja oon niin innoissani muutosta takas sinne! Joku voi ihmetellä, miten joku haluaa Tampereelta takas sinne mutta mä haluan! Tuskin ehkä loppuiäkseni sinne asetun, mutta nyt tuntuu että se on juur oikea paikka mulle. Onhan siellä kaikki ystävät, perhe ja muut rakkaat! Asiatkin on järjestymässä huimaa vauhtia, mutta ne on vielä salaisuuksia ja yllätyksenkin poikanen seuraa jossain vaiheessa ;)

Tuosta Lohja viikosta innostuneena ajattelin, että jos ei tässä piakkoin ala oikeita töitä löytymään, voisin mennä päiväkotiin harjoittelijaksi! Tietysti toivon, että löytäisin jonkun kivan työpaikan jotta tuo taloudellinen puoli pysyis kunnossa paremmin... Saa pitää peukkuja tuonkin asian puolesta! Tosin mulla on niin mukavasti järjestynyt viimeaikoina asiat, että uskon tuonkin järjestyvän ja löydän paikkani minäkin!

Toivotamme yhdessä Kamun kanssa kaikille aurínkoista alkanutta kevättä!