Oho, onpas edellisestä postauksesta (kuuluukohan sitä edes kutsua tuolla nimellä?) kulunut taas aikaa. Ja voi, miten paljon onkaan taas tapahtunut. Suurinpana muutoksena koulun keskeyttäminen väliaikaisesti. Tiedän, aika typeräähän tuo on ja moni sitä varmasti ihmetteleekin miksi ihmeessä. Vastausta en tiedä itsekään täysin. Kai se menee vain niin, että elämässä tekee joskus aika yllättäviä ratkaisuja ja aina ei välttämättä edes ihan oikeitakaan. Toisaalta, tähän asti on tuntunut ihan jopa hyvältä. Ja vaikuttaahan siihen sekin tosiasia, että mun opiskeluaika ei olis välttämättä riittänyt jos oisin nyt jatkanut, ja siihenhän vaikuttaa syksyllä koipeani piinannut ruusu. Joskus tuntuu, että opetusministeriö tekee kaikesta hirveän hankalaa ja monimutkaista.
Nyt olen siis työnhakijana ja paria paikkaa oonkin katsellut jo. Saas nyt vaan nähdä miten asiat järjestyy. Koska jollain tapaa ne aina järjestyy!
Välillä tuntuu tosin siltä, että olisin pettänyt itseni ja läheiseni tällä päätöksellä. Kuullostaa varmasti hirveän typerältä, mutta tunteitaan kun ei voi valita tai oikein määrätäkään. Niitä tulee ja menee.. Oon kai liian kiinni siinä, mitä muut musta ajattelee ja koen nyt itseni jotenkin epäonnistuneeksi. MUTTA. Onneksi maailma ei oo kaatunut tähän(kään) päätökseen ja loppujen lopuksi, eipä taida tämän plikan koulun keskeyttäminen ihan mahtua "Maailman pahimmat ongelmat ja ihmisten virheet" -listan top 10 !!!! Jos edes sadan joukkoon. Mutta, kuten oon ehkä joskus kirjoitellutkin, ihmisten ja varsinkin mun, on hirveän vaikea olla pohtimatta aina kaikkea ja miettimättä mitä musta aatellaan ja puhutaan. Yhdelle kun kumartaa niin toiselle pyllistää. Näin se vaan menee.
Muutto. Voi miten odotankaan, että saan OMAN asunnon ja koiran sinne. Omallahan en tässä yhteydessä tarkoita omistusasuntoa, vaan ihan vuokralle muutan mutta YKSIN! Kuluneen puolen vuoden aikana oon oppinut itsestäni ainakin sen verran, että mä en ole kämppis-tyyppiä. Ja mikä riemu, kun tajusin että mun ei tarvikaan olla. Se, että joku muu viihtyy niin ei tarkoita sitä, että munkin pitäisi viihtyä niin! Ja mulla on kyllä ollut ihan mukava kämppis ja kaikki on sujunut kaikinpuolin hyvin, mutta se ei oo vaan mua varten :)
Oon muutenkin kelannut viime vuosina tekemiäni isompia päätöksiä, huomasin että ne mitkä ei ole toimineet tai tuntuneet hyviltä, oli just niitä päätöksiä mitkä tein vasten mun sisäistä ääntä! Esimerkiksi hevosen osto on hyvä malli tästä. Kaikinpuolin Brenda oli kiva ja kaikkea (vaikke ei aina kylläkään) mutta jo ostotilanteessa tunsin, että mun ei pitäis ostaa tätä hevosta. Ja silti ostin ja oon sitä kyllä jälkeenpäin katunut. Tosin, olihan senkin kopukan kanssa hyviä hetkiä ja tutustuin hienoihin ihmisiin Brendan välityksellä, joten ei sekään ihan hukkaan mennyt... En voi vaan välttyä kuvittelemasta välillä, miten kaikki olisikaan juuri nyt toisin, jos olisin saanut sen hevosen minkä TODELLA halusin.. Mutta, sitä on nyt turha enää pohtia ja märehtiä, virheistään oppii sanotaan. Ja ehkä se joskus pitää jopa paikkaansa. Tiedä sitä sitten.
http://www.youtube.com/watch?v=kMzCJFx8tmE
Mielettömän hieno biisi. Ollut soitossa viime aikana paljon. Itse biisiin ei liity niinkään muistoja, mutta sanoitukset joiltakin kohdilta kolahtaa aikaslailla. Sanotaan, että herättää muistoja jo hukatusta ihmissuhteesta, josta olisin joskus toivonut tulevan jotain, uskoinkin jopa siihen. Nyt kun aikaa on kulunut, tajusin että on parempi että tiet erkanivat jo alkuvaiheessa, koska tuo ihminen oli ehtinyt jo repimään jotain minusta ja istuttamaan tilalle jotain, mikä ei tule koskaan katoamaan. Ja vaikka anteeksi on pyydetty ja jollain tapaa jopa anteeksi annettu, se ei tee tekemättömäksi niitä tunteita joita käyn edelleenkin läpi aika ajoin. Välillä kyyneleiden, vihan ja katkeruuden kanssa, välillä ihan täydessä sovussa asian ja itseni kanssa. Ja miten iloinen olenkaan, että tuo ihminen ei kuulu tänä päivänä elämääni!
Sellasta mulle näin tammikuun viime metreillä. Sekavaa ja sekavampaa. En tiedä, onko järkeä paljastaa itsestään näin paljon blogissa. Mutta jos se jotakuta ärsyttää tai huvittaa niin olkoon sitten niin. Joskus ehkä jopa toivon että tietyt henkilöt eksyisivät tänne ja lukisivat (ja tajuaisivat ne kohdat joissa kirjoitan heistä) koska minulla ei tule ikinä tässä maailmassa olemaan niin paljon rohkeutta, että voisin (vaikka haluaisin) kertoa heille mitä ajattelen. Ja miten tietyt tapahtumat ovat vaikuttaneet pysyvästi ja paljon, vaikka olenkin niistä jollain tapaa yli päässykin. Huh. Vähän itseänikin alkaa jo hävettää tälläinen avautuminen, mutta. THIS IS MY LIFE ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti